Osaamista jo 35 vuoden takaa – Bowellness-konseptin tausta

Bowellness- harjoittelun liikekehittelyssä on hyödynnetty monen taitolajin opetus- ja ohjausmetodeja, liikesuuntia, raajojen kiertoa ja kehon keskiviivan ylityksiä. Löydät harjoittelun liikkeistä samankaltaisuutta mm. telinevoimistelusta, pikajuoksusta, uinnista ja hiihdosta.

Liikekehittelyssä on ollut mukana kokeneita valmentajia, fysioterapeutteja sekä pilates- ja joogaohjaajajia. Yhteistyöllä olemme kehittäneet yli 30-vuoden aikana konseptin, jonka salaisuuden haluamme jakaa eteenpäin.

Toiminnallista harjoittelua perustuen lihaskalvoketjuihin.

Bowellness-harjoittelussa paneudutaan lihasryhmäkokonaisuuksien kehittämiseen ja sitä kautta saumattomaan lihasketjuharjoitteluun. Bowellness-harjoitteiden kautta saadaan liike virtaamaan koko kehossa ja jo lyhytkin harjoittelu antaa kehoon voimakkaan hyvän olon tuntemuksen. Bowellness-koulutuksissa perehdytään ohjaamisessa ja kuntoutuksessa liittyviin erityispiirteisiin, liiketekniikoiden harjoitteluun, lihaskalvoketjujen (faskia) tietotaidon hyödyntämiseen harjoittelussa sekä tasapainoharjoitteluun. Tasapaino- ja keskivartaloharjoitus on läsnä harjoittelussa jo harjoitteluvälineenä käytettävän Bodybow-kaaren muodon ja raajojen eri tasoon asettumisen ansiosta.

Bowellness-valmennukset perustuvat asiakaslähtöiseen ja henkilökohtaisen ohjauksen huomioivaan pienryhmä- ja ryhmäliikunnanohjaukseen

Laadukkaat välineet ohjaavat oikeisiin liikeratoihin

Bowellness-harjoittelussa välineinä käytetään Bodybow-kaarta, puolapuita ja siirrettävää riipuntatankoa. Harjoitteluun voi käyttää myös pelkästään Bodybow-kaarta, mutta liikevalikoima kasvaa merkittävästi lisätessä mukaan puolapuut sekä riipuntatangon. Bodybow-kaari on suunniteltu ohjaamaan käyttäjää aktiiviseen tasapaino- ja keskivartalon kehittämiseen koko harjoituksen aikana. Yksinkertaiset ja helppokäyttöiset välineet ohjaavat harjoittelijoita käyttämään oikeita liikeratoja.

Bodybow-kaari on kehitetty ja käytetty 1980-luvulta lähtien. Sitä on ollut kehittämässä joukko ammattilaisia, kuten OMT-fysioterapeutti Arto Kojo sekä Mika Ulaska, Riku Virtanen, Harri Laine ja Sari Ratas.